Onnistumista.

Katastrofi-sunnuntain jälkeen viikko on lähtenyt aika hyvin käyntiin. Olen syönyt terveellisesti ja säännöllisin väliajoin. Kiloklubin kasvis- ja kuitupallo ovat olleet vihreällä lähes joka päivä. Että olen iloinen! Liikkumispuoli on tosin ollut valitettavan vähäinen nyt alkuviikosta. Maanantaina olin reisi-vatsa-peppu -jumpassa ja tiistaina ratsastamassa. Pakkasta oli tosin niin paljon, että ratsastus oli pelkkää kävelyä. Täytyy hiukan säästää hevosten keuhkoja jos elohopea on laskenut -20 pakkasasteeseen. Tänään oli tarkoitus mennä juoksemaan pitkästä aikaa, mutta yli kymmenen asteen pakkanen ja vaakatasossa satava lumi sai tämän vilukissan pysymään sisällä fleecepeittoon kääriytyneenä. Mikäs siinä, nyt en potenut liikkumattomuudesta huonoa omaatuntoa, koska syömiset ovat pysyneet niin hyvin hanskassa. Olen kaikeksi onneksi ollut tämän viikon työssä, jossa joutuu nostelemaan painavia laatikoita ja olemaan hieman liikkeessä koko 8 tuntia. Vähän kuin tekisi kuntosalitreeniä työpäivän ajan. :)

Miehen kanssa sovittiin, että jatketaan toistaiseksi ystävinä, mutta ei todellakaan kielletä sitä seikkaa etteikö tästä voisi tulla jotain muutakin. Todella toivon sitä, vaikka samalla en haluaisi asettaa tälle liikaa odotuksia ettei sitten tule pettymyksiä... Olemme jutelleet asiasta ja tunnustaneet olevamme molemmat ihastuneita toisiimme. Kuitenkin meillä kummallakin on niin paljon pettymyksiä ihmissuhteissa takana, että haluamme edetä ihan rauhassa ja välttää samat virheet joita on edellisissä jutuissa tehty. Tämä ihminen on kolahtanut muhun oikein kunnolla ja pelkään todella, että otan tässä pahasti siipeeni. No, joku juuri sanoi mulle, ettei elämää saa pelätä niin että unohtaa elää. Puristan tätä lausetta rintaani vasten ja annan mennä!

Josko maanantaina sitten...

Miksi kaikki muutokset, kuten esimerkiksi terveellinen ruokavalio ja liikkuminen, pitää aina aloittaa vasta maanantaina? Huomenna on sunnuntai, niin yhtä lailla voisin aloittaa jo heti silloin. Mutta ei. Jotenkin se maanantai, viikon ensimmäinen päivä on hyvä päivä alkaa muokata elämäänsä. Sama pätee uuden vuoden lupauksiin. Ensi vuonna sitten... Vanha vuosi on päättynyt ja kaiken voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta auttaako se lupauksen pitämistä, jos uuden elämän aloittaa aina maanantaina? Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että en ole onnistunut yhtään sen paremmin vaikka olen aloittanut elämäntapamuutoksen perjantaina taikka sitten sinä kuuluisana maanantaina. Huomenna yritän jälleen uutta päivää, nimittäin sunnuntaita. Josko viikon viimeisessä päivässä olisi jotain taikaa. Se jää nähtäväksi...

Periaatteessa ruokavalioni on ihan ok. En voi kutsua sitä terveelliseksi ja lipsumisiakin on aika paljon.... Olen varmaan jollain lailla riippuvainen sokerista, koska en osaa olla päivääkään ilman jotain makeaa. Olkoot se sitten vaikka se pari teelusikallista mansikkahilloa aamupuuron päällä. Tai päivällä pari sokerikorppua. En hitsi vie laihdu tätä menoa ikinä! Pahinta on se, kun olen päivisin osittain työttömänä vain kotona ja minulla ei ole mitään muuta ajateltavaa kuin ruoka. Mietin jatkuvasti, että koska saan seuraavan kerran syödä ja mitä. Pitkitän helposti nälkääni niin, että kiljuvassa nälässä vedän äkkiä vatsani täyteen kaikkea erittäin epäterveellistä ja hiilihydraattipitoista.... Nyt olen hiukan varustautunut: olen ostanut kaapin täyteen ihania hedelmiä ja vauvojen hedelmäsoseita. Tykkään niistä yli kaiken. Vielä puuttuu suklaiset Fitness-välipalapatukat. Jos näillä keinoilla onnistuisin olemaan edes viikon ilman makeaa. Koitan vieroittaa itseni siitä pois, koska aina makean syönnin jälkeen minulla aivan tajuton morkkis. Eli tavoitteena maittava ja hyvä ruokavalio ja vieroitus sokerista. Raportoin täällä miten pahoja vieroitusoireita saan... ;)

Tällä hetkellä painoa on.... Hmmm.... Liikaa. Kai sen voin tunnustaa, 64kg näytti vaaka tänään. Ja vatsa on turvoksissa ja kiva pikku sidukkapömppis roikkuu tuossa edessä reppuna. Ehkä minun pitäisi ottaa tänne pari kuvaa itsestäni alusvaatteissa, jolloin häpeä olisi niin suuri että se motivoisi yrittämään entistä kovemmin. Taidanpa todella kokeilla sitä. Voi kauhea, hirvittää jo pelkkä ajatus.

Edit: Nyt niitä kuvia. Oli pakko ottaa heti, jotta tajuan oikeasti miten paljon työsarkaa minulla on. Ne on nyt otettu hätäiseen kännykän kameralla ja laatu on siksi huono. Olen erittäin paisuksissa ko. kuvissa ja en paljon pahemmalta voisi näyttää. Katsotaan vielä onnistuuko laitto tänne.

Hyvä viikko ja viihteellinen vkonloppu.

Koko viikko on tullut liikuttua oikein urakalla plus että ma-ke tein joka päivä erittäin fyysistä työtä viitisen tuntia päivässä. Kelit ovat olleet suotuisat lenkkeilylle, vain pari-kolme astetta pakkasta joka päivä. Askel on ollut kevyt ja juoksu tuntunut erittäin hyvältä. Kävin myös eilen illalla kuntosalilla, ja se tuntuu olevan hyvä lisä muuten niin yksipuoliseen "liikuntalukujärjestykseeni". Liikuntani kertyy lähes pelkästään ratsastuksesta, juoksusta ja jumpista. Hiukan minua houkuttelisi menettää zumba-neitsyyskin pikapuolin, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Tänään alkaa todellinen kahden päivän nollaus. Kaksi iltaa biletystä hyvässä seurassa. Seura on tosin eri kumpaisenakin iltana, mutta parasta kaikesta huolimatta. Saatanpa tavata erään miehenkin 99,9% varmuudella. ;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Paistaa se aurinko risukasaankin.

Joulukuussa elämääni astui uusi ihminen, joka on kääntänyt kaiken ylösalaisin. Pääni on hieman sekaisin, enkä osaa olla ajattelematta häntä. Tämä tunne on aivan käsittämätön ja samalla pelottava. Menin ihastumaan häneen niin äkkiä niin lyhyessä ajassa. Lohduttavaa kuitenkin on, että kyseessä ei ole yksipuolinen ihastuminen. Emme seurustele vielä, mutta olemme tapailleet tovin ja viihdymme yhdessä. Puhelimessa on puhuttu ja Facebookin keskusteluikkuna on ollut tiiviissä käytössä. Toivon todella, vaikka ikuinen pessimisti olenkin, että tästä voisi seurata jotain hyvää ja kaunista.

Tästä on luontevaa siirtyä blogini niin sanottuun pääaiheeseen eli laihduttamiseen. Tällä hetkellä kuntoiluun ja ruuan laadun tarkkailuun lisäpontta tuo se, että minulla on joku jota haluan miellyttää ja jolle haluan esitellä entistä solakampaa ja täydellisempää vartaloa. Paino ei tippunut siihen 60 kiloon viime vuoden loppuun mennessä vaikka sitä niin kovasti suunnittelinkin. No, en ole ottanut asiasta stressiä. Paino ei noussut kertaakaan joulun aikana vaan on pysynyt vaihtelevasti luvuilla 63,8-64,4. Ei paha ollenkaan. Ehkä osaan taas hetkellisesti olla itselleni armollisempi ja hyväksyä sen, ettei painopudotus ole niin helppoa eikä minun tarvitse rangaista itseäni jokaista syödystä suupalasta. Ja vaikka nyt sanonkin näin, niin myönnän että minulla on edelleen tapana useimmiten ahdistua jos olen syönyt itseni kylläiseksi. Syömishäiriöisen ajatusmaailma puskee edelleen vahvasti läpi. Teen kuitenkin töitä sen kanssa jatkuvasti ja olo on helpottanut hieman jo senkin takia, että minulla on kuvioissa mies joka haluaa minua ja pitää vartalostani. Kehui sitä jopa upeaksi, mikä lämmitti mieltäni pitkäksi aikaa.

Mukavaa vuodenalkua kaikille, palataan taas asiaan!

Holly