Onnistumisen iloa

Päivä oli aamusta asti ihana. Vaikka yöunet olivat jääneet vajaaseen neljään tuntiin, niin mieli oli virkeä tästä huolimatta. Auringonpaisteella ja sinisellä kirkkaalla taivaalla on voinut olla jotain osutta asiaan...
Tarkoituksenani oli tänäänkin paneutua pääsykoekirjoihin. Klo on tällä hetkellä 20.20 ja olen edennyt kirjassa, hetkinen, kymmenen sivua. Ei vaan jotenkin jaksa innostaa. Kuitenkin kun tiedän, että noin 90 prosentin todennäköisyydellä en tule pääsemään sisään, niin se ei ainakaan varsinaisesti nosta motivaatiota.
Ei pitänyt taaskaan vain valittaa. Joten, pidin hemmottelupäivän itselleni. Lähdin ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni shoppailemaan kesävaatteita kahteen kauppakeskukseen. Kaunis sää piti suuret ihmismassat poissa ja sain vaellella rauhassa ja ilman tungosta. Ihanaa! Rahaakin oli ilmaantunut tilille juuri sopivasti ja kertaakaan ei tullut sitä tyypillistä sovituskoppimasennusta. Löysin parit housutkin todella helpolla ja voin muuten kertoa, että housujen osto ei todellakaan ole ollut koskaan helppoa minulle. Mutta tänään, kaikki sujui kuin rasvattu. Kun pääsin kotiin oli erittäin hyvä mieli.
Illalla sain lähdettyä reippaalle tunnin juoksulenkille. Kunnon hiki pintaan ja sen jälkeen lenkkisaunaan. En ottanut saunajuomiseksi siideriä vaan light-Cokista. Maistui todella hyvälle. Iltapalaksi puuroa eikä mitään hiilihydraatti-pommi-leipiä. Tällä hetkellä on miellyttävä olotila. Ei purista eikä kiristä ja vatsa voi hyvin. Näin kun jaksaisin panostaa joka päivä, niin häiritsevät viisi kiloa putoisivat alle kuukaudessa. :)

Pikainen päivitys

Jipii, mokasin taas. Siis todellakin mokasin. Minulla oli tiukka suunnitelma, josta lipesin heti parin tunnin jälkeen. Olin shoppailemassa ystäväni ja hänen lapsensa kanssa. Päätin, että kun menemme jätskille en osta itselleni jäätelöä. Pyydän hedelmiä purkkiin (kyllä, näin voi tehdä!). No, emme kuitenkaan menneet jäätelölle vaan kevyelle lounaalle CoffeeHouseen. Otin itselleni ison ja muhkean patongin. Kanalla ja majoneesilla täytetyn vaalean patonkin. Kaloreita ainakin sata jollei enemmänkin. Hitto vie, eihän tästä läskistä pääse ikinä eroon. Ongelmani on liian helppo sortuminen ja se, etten osaa katsoa vierestä kun muut nauttivat. Olen perso kaikelle makealle enkä koskaan osaa lopettaa syömistä ajoissa. Syön aina niin kauan ja niin paljon että minulla on huono olo. Ei välttämättä aina fyysinen vaan useamminkin henkinen pahaolo.
Haluaisin oppia nauttimaan hyvästä ja terveellisestä ruuasta. Haluaisin voida syödä niin, ettei aina tarvitsisi katua jokaista suupalaa jonka on kurkustaan alas laittanut.
Hollyn täytyy tänään urheilla kovin jos haluaa polttaa tuon tuhoa aiheuttavan patongin kalorit vartaloaan lihottamasta. Sadekin on vaihteeksi tauonnut joten minulla ei ole mitään tekosyytä jättää menemättä lenkille.
Taidanpa suunnata tästä lenkkipolulle jotta olisin taas yhden askeleen lähempänä unelmaani.

P.S. Kaipaisin mielelläni kommentointia tai jotain merkkiä siitä, että blogini on pantu merkille. Kiitos!

Onnellisuutta etsimässä

Sain taannoin lahjaksi kirjan Pieni onnellisuuden kirja. Miten jonkun suht vieraan ihmisen lahja voikin osua niin yksiin ajatusmaailmani kanssa. Minun on pakko myöntää, että jokin liikahti sisälläni sillä hetkellä kun selasin kyseistä opusta. Sehän on kuin kirjoitettu minulle. Monien mielestä olen turha ruikuttaja ja että minulla on onnellinen elämä mistä ei saisi valittaa. Sanotaan vaikka näin, että näennäisesti olen onnellinen, kulissit ovat kunnossa. Vanhempani eivät ole eronneet, minulla on ollut hyvä lapsuus, olen käynyt kouluni kunnialla ja hankkinut valkolakin päähäni. Minulla on laaja ystäväpiiri ja varaa harrastaa lajia joka merkitsee minulle enemmän kuin mikään muu. Miksi siis minulla on otsaa väittää etten olisi onnellinen?

C.G. Jung on sanonut: " Kaikkein pelottavinta on hyväksyä itsensä täydellisesti."

Se juuri on minun ongelmani. En ole koskaan hyväksynyt itseäni. Minun on tietyllä tavalla vaikea elää itseni kanssa, koska en vastaa niitä odotuksia ja vaatimuksia jotka olen asettanut itselleni. Ulkonäköni on kaikista pahin kompastuskiveni. Jätän mukavia asioita tekemättä ja kivoihin paikkoihin menemättä ulkonäköni takia. Olen hirveän epävarma itsestäni. Tosin pakko myöntää, että olen hiljattain pudottanut painoa liki 15 kiloa mikä on tuonut osittain takaisin menetettyä itsevarmuutta. Painonpudotus on kuitenkin nyt aiheuttanut sen, että olen hirveän ahdistunut painon takaisintulemisesta ja kaikesta mitä syön. Minun ei kuitenkaan ollut tarkoitus tässä postauksessa takertua tuohon paino-ongelmaan.
Itsetuntoni on ollut pohjamudissa niin kauan kuin muistan. Ala-asteella olin se vähän pullukka tyttö, mutten kuitenkaan kiusattu, jonka kavereita pojat eivät kuitenkaan halunneet olla. Paras ystäväni, jonka kanssa olen edelleen tekemisissä oli suosituin tyttö luokallamme ja poikien silloinen päiväuni. Kun minä seisoin koulun discoissa hitaiden aikana seinänvieressä, bestikseni sai valikoida viidestä pojasta mieluisan tanssikumppanin pyörähtelemään Sarah Connorin tahtiin. Sama kuvio toistui läpi peruskoulun. Olin salaa hirveä kateellinen bestikselleni. Hän oli kaikkea sitä mitä minä halusin olla. Hoikka, hauska, söötti ja kaunis. Nielin kuitenkin pettymykseni ja kateuteni ja toin ne silloin tällöin vaivihkaa esille keskusteluissamme. Ystäväni jaksoi toisinaan psyykata minua, mutta useammin kuin kerran hänellä meni hermot kanssani. Ja näin jälkikäteen ajatellen, en ihmettele yhtään.
Ulkonäköäkin kateellisempi olin bestikselleni kaikista pojista joita hän keräsi ympärilleen. Muistan elävästi kerran jolloin hän totesi olevansa ihastunut minun ensirakkauteeni. Että oli musertunut. Mutta silloinkaan en sanonut mitään, nielin vain kaiken.

Pyörimme bestikseni kanssa nykyään aika eri ympyröissä emmekä käy yhdessä esimerkiksi baarissa. Jos olen yksikseni ja muiden ystävieni kanssa juhlimassa, miehet kyllä kiinnittävät minuun huomiota. Ne pari kertaa kun olen ollut bestikseni kanssa katsastamassa yöelämän ala-asteen tuttu kuvio on jostain syystä toistunut. Ajatelkaa mitä tahdotte, mutta olen oppinut välttämään näitä epämielyttäviä tilanteita.

Kleobulus:" Kun ruumis voi hyvin, niin sielukin voi."

Useat ystäväni ja tuttuni ovat panneet merkille laihtumiseni ja sanovat että olen todella hoikka ja hyvänänköinen. Miksi en itse näe peilistä sitä samaa? Olen jotenkin niin alistunut siihen etten voi olla haluttava, hoikka ja kaunis. Täytyy kyllä myöntää (taas!), että monet miehet ovat kehuneet kauniiksi ja jopa seksikkääksi. Se on aina hetkellisesti nostanut arvostusta itseään kohtaan. En ole kuitenkaan löytänyt rinnalleni sitä Mr. Oikeaa. Olen tullut siihen tulokseen, että ennen kuin arvostan itseäni ja rakastan omaa ruumistani, en voi oppia rakastamaan ketään muuta. Pientä säpinää on ollut pariinkin otteeseen, mutta epävarmuuteni takia olen työntänyt ihanat miehet pois luotani. En vaan voi antaa heidän päästä näkemään epätäydellisyyttäni.

Kaiken liipadaapan jälkeen päästään itse asian ytimeen. Miksi perustin tämän blogin? Haluan jakaa matkani onnellisuuteen ja itsensä hyväksyntään muiden ihmisten kanssa, mutta haluan tehdä sen anonyymisti. Kuten alussa mainitsin, en halua sortaa niitä huolella rakennettuja kulisseja. Tämä on pitkä matka, mutta askel kerrallaan olen päättänyt onnistua siinä. Kun joskus tämä blogi tulee tiensä päähän, olen toivottavasti oppinut rakastamaan itseäni ja löytänyt elämänkumppanin rinnalleni. :)

Maxwell Maltz:" Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoita tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe."