Onnistumista.

Katastrofi-sunnuntain jälkeen viikko on lähtenyt aika hyvin käyntiin. Olen syönyt terveellisesti ja säännöllisin väliajoin. Kiloklubin kasvis- ja kuitupallo ovat olleet vihreällä lähes joka päivä. Että olen iloinen! Liikkumispuoli on tosin ollut valitettavan vähäinen nyt alkuviikosta. Maanantaina olin reisi-vatsa-peppu -jumpassa ja tiistaina ratsastamassa. Pakkasta oli tosin niin paljon, että ratsastus oli pelkkää kävelyä. Täytyy hiukan säästää hevosten keuhkoja jos elohopea on laskenut -20 pakkasasteeseen. Tänään oli tarkoitus mennä juoksemaan pitkästä aikaa, mutta yli kymmenen asteen pakkanen ja vaakatasossa satava lumi sai tämän vilukissan pysymään sisällä fleecepeittoon kääriytyneenä. Mikäs siinä, nyt en potenut liikkumattomuudesta huonoa omaatuntoa, koska syömiset ovat pysyneet niin hyvin hanskassa. Olen kaikeksi onneksi ollut tämän viikon työssä, jossa joutuu nostelemaan painavia laatikoita ja olemaan hieman liikkeessä koko 8 tuntia. Vähän kuin tekisi kuntosalitreeniä työpäivän ajan. :)

Miehen kanssa sovittiin, että jatketaan toistaiseksi ystävinä, mutta ei todellakaan kielletä sitä seikkaa etteikö tästä voisi tulla jotain muutakin. Todella toivon sitä, vaikka samalla en haluaisi asettaa tälle liikaa odotuksia ettei sitten tule pettymyksiä... Olemme jutelleet asiasta ja tunnustaneet olevamme molemmat ihastuneita toisiimme. Kuitenkin meillä kummallakin on niin paljon pettymyksiä ihmissuhteissa takana, että haluamme edetä ihan rauhassa ja välttää samat virheet joita on edellisissä jutuissa tehty. Tämä ihminen on kolahtanut muhun oikein kunnolla ja pelkään todella, että otan tässä pahasti siipeeni. No, joku juuri sanoi mulle, ettei elämää saa pelätä niin että unohtaa elää. Puristan tätä lausetta rintaani vasten ja annan mennä!